Lapseni aloitti 11. päivä elokuuta ensimmäisen luokkansa. Päivää oli odotettu pitkään niin äidin kuin lapsen osalta. Olimme valmiita uudelle arjelle ja uusille kavereille kokonaan uudessa koulussa, vaikka molempia jännitti. Parina edeltävänä päivänä lapsen jännitys nousi uusiin lukemiin, ja hän alkoi hokemaan: ”koulussa on kamalaa, hirveää, kaikki menee pieleen.” Pyysin häntä muuttamaan nuo lauseet päinvastaisiksi, ja pian hän sanoikin suu puoliksi hymyssä ”koulussa on ihanaa, hauskaa ja kaikki menee hyvin.”
Ensimmäisen päivän aamuna lapsi oli hyperaktiivinen. Hän pomppi ja hyppi ja sai juuri ja juuri aamupalan syötyä, koska samalla piti puhua vähän kaikesta ja nousta vähän väliä ylös tekemään jotain. Minun sydämeni äitinä suli, kun näin lapseni ensimmäistä kertaa ikinä kampaavan hiuksiaan huolella peilin edessä sanoen, että jokaisen suortuvan pitää mennä suoraan. Selkeästikin tärkeä päivä oli edessä.
Aamulla otimme pihassamme kuvia lapsesta reppu selässään. Ennen kuvissa viihtymätön lapseni oli tällä kertaa jopa itse innoissaan ja hän poseerasi kameralle iloisena uusissa vaatteissaan. Halusi, että repustakin otetaan erikseen kuva! Naapurin mummo kulki ohi kesken kuvauksien ja toivotti onnea koulumatkalle, ja otimme toivotukset mielellämme vastaan.
Koulun pihalle saavuimme hieman yli kahdeksan ja kaikilla aikuisilla oli maskit päällä. Piha oli täynnä ykkösluokkalaisia ja heidän vanhempiaan, ja tuntui että ihmisiä oli enemmän kuin olimme aikoihin kerralla nähneet. Tässä vaiheessa lapseltani oli kadonnut kaikki aamun ilo ja hysteerinen olo, ja häntä alkoi silminnähden jännittämään. Hän halusi istua sivussa ja seurata tilannetta rauhassa. Tulevia koululaisia oli monenlaisia ja paljon erilaisia, vielä niin isoja reppuja selissä. Osa lapsista seisoskeli rauhassa vanhempiensa vieressä ja osa taas juoksenteli valtoimenaan.
Pian rehtori alkoi puhumaan mikrofoniin ja kaikki terästäytyivät kuuntelemaan. Lapseni painautui aivan kiinni minuun ja olisi halunnut mennä selkäni taakse piiloon. Lopulta hän kuitenkin suostui tulemaan vierelleni kuuntelemaan, kun rehtori kertoi koulun käytänteistä.
Seuraavaksi oli luokanopettajien vuoro esittäytyä. He kertoivat pyytävänsä jokaisen lapsen vuorotellen luoksensa kaikkien eteen seisomaan, valmiiksi jonoon kouluun menoa varten. Tilanne oli hyvin jännittävä, sillä kävellä piti kaikkien katseiden alla. Tiesin, että oma lapseni olisi ensimmäisten joukossa aakkosjärjestyksen vuoksi ja muistin, kuinka itsekin lapsena olin aina ensimmäisten joukossa. Vanha kunnon aakkosjärjestys ei petä koskaan!
Minua jännitti aivan hurjan paljon lapseni puolesta. Mitä jos hän purskahtaa itkuun? Mitä jos hän menee piiloon selkäni taakse, eikä suostu liikahtamaan? Mitä jos hän kompastuu matkalla? Pidin tunteet kuitenkin sisälläni, ja sanoin lapselleni, että pian on sinun vuorosi ja reippaasti vain ja kaikki menee hienosti, luoden rohkaisevia hymyjä.
Ja sitten lapseni nimi huudettiinkin, toiseksi ensimmäisenä, kuten olin epäillytkin! Ja niin vain, ennen kuin kerkesin huomatakaan, hän lähti luotani päättäväisesti kävelemään kohti opettajaansa, repun hihnoista kiinni pidellen. Oli uskomaton tunne katsoa kuinka se oma pieni, ainoa lapseni, asteli niin reippaasti yksinään kauas luotani, jonoon seisomaan. Sinne hän jäi vakavan näköisenä ja minä nieleskelisin kyyneleitä, tietämättä oikein itsekään miksi.
Lopulta kun kaikki olivat jonossa, kerrottiin, että vielä voi kerran heiluttaa vanhemmilleen heipat. Oma lapseni oli hyvin vakavana ja heilautti vain kerran nopeasti ja käänsi katseensa pois. Seuraavaksi kaikki lapset astelivatkin kouluun sisälle kauniisti jonossa, vanhempien taputtaessa juhlallisesti pihalla. Ja niin vain, lapseni oli kadonnut uuden koulun uumeniin, uusien ihmisten kanssa.
Matkalla kotiin huoli oli kova. Purkautuuko lapsen jännitys missään vaiheessa päivää?
Onneksi ensimmäinen koulupäivä oli lyhyt. Jo kolmen tunnin päästä menin hakemaan lastani, ja ilokseni sekä helpotuksekseni sain ottaa vastaan tyytyväisen lapsen, jossa ei ollut enää merkkiäkään jännityksestä. Kaikki oli kuulemma mennyt hyvin ja koulussa oli kivaa. Ruokakin oli maistunut. Olin niin helpottunut.
Koulupäivän jälkeen vietimme ihanan päivän yhdessä lapseni ja hänen isänsä kanssa, jonka kanssa olemme eläneet erillään alusta saakka. Kävimme syömässä Liisankankaan ihanaa jätskiä ja kävelemässä kauniissa kesämaisemissa. Ihmettelimme perhosia ja tarkastimme Googlesta vaeltavatko nekin kuin linnut. Lapsi oli oikeassa ja vanhemmat väärässä. Kävimme kahvilassa syömässä piirakkaa ja shoppailemassa Pandan tehtaanmyymälässä hirveästi karkkia. Lopulta kun olimme kotona, totesimme että olipa ollut kerrassaan mukava päivä. Sovimme, että teemme tästä perinteen aina, kun koulu alkaa.
Seuraavana päivänä koulussa aamulla jännitti taas hieman ja tällä kertaa pidemmän päivän päätteeksi löysin lapseni pihalta leikkimässä innoissaan luokkalaisten kanssa. Hän oli oma itsensä, sosiaalinen ja hauska. Meidän uusi arkemme oli alkanut.
Perheystävällinen työpaikka takaa mukavan ja pehmeän koulun aloituksen
Minä työskentelen Mothers in Business -järjestössä viestinnän parissa, ja onnekseni voin sanoa meidän työpaikan olevan super perheystävällinen yhteisö. Meillä ymmärretään, että koulun aloittaminen on yksi lapsen elämän suurimmista asioista, ja vaikuttaa myös vanhempien mielialoihin, ja että on tärkeää voida olla lapsen tukena tänä hetkenä. Työnantaja olikin luvannut kaikille meille ensimmäisen luokan aloittavan vanhemmille palkallisen vapaapäivän. Ja tästä olen ikuisesti kiitollinen!
Meidän koulun aloituksemme olisi ollut hyvin erilainen, jos aamulla ei olisi ollut aikaa keskittyä ja kuunnella lapsen sekavaa pommitusta. Jos kuvat olisivat jääneet kiireessä ottamatta ja toive aikaisesta kotiin hakemisesta jäänyt toteuttamatta. Lapselleni oli hyvin tärkeää, että ensimmäisenä päivänä hänet haetaan aikaisin pois, ja että heti ei tarvitse jäädä koulun jälkeiseen kerhoon. Ja koska haimme hänet aikaisin pois ja töitä ei ollut tehtävänä, saimme viettää aivan ihana kesäpäivän yhdessä perheenä, jonka muistamme varmasti aina. Pystyin olemaan 100% läsnä ja tukena lapseni koulun aloituksessa.
Positiivinen vaikutus työkykyyn
Epäilen, että minua jännitti koulun aloitus vähintäänkin yhtä paljon ellei enemmänkin kuin lastani. Koko viikon ajatukset ovat pyörineet enemmän tai vähemmän lapsen koulun aloituksessa. Saako hän kavereita? Osaako hän olla oma itsensä? Miten kaikki lähtee sujumaan? Teki siis erittäin hyvää saada vapaapäivä keskelle tunteikasta viikkoa, jolloin pystyi rauhassa keskittymään niin omiin kuin lapsensa tunnemyrskyihin. Tämä toi voimaa ja rauhallisempaa mieltä loppuviikon työntekoon.
Voisiko myös teidän työpaikkanne harkita palkallista vapaapäivää vanhemmille ensimmäisen koulupäivän alkuun? Vai joko teillä on tämä käytäntö voimassa?
Loppuun haluan liittää internetin ihmeellisestä maailmasta löytämäni runon, joka toi jälleen hieman kyyneleiden alkuja äidin silmiin:
Pyyntö
Turvaa sille, joka välitunneilla seisoo yksin.
Armoa sinne, missä oppi ja kertotaulut eivät jää mieleen.
Pitkää pinnaa sinne, missä kynät katkeavat, monisteet repeävät ja paidan kaulukset rispaantuvat.
Ymmärrystä sinne, missä rehtorin kanslia tai käytävä kutsuu usein.
Toivoa sinne, missä kirjaimet eivät pysy siististi riveillään.
Suojaa sinne, missä liikenteen vaara ei mene ymmärrykseen.
Malttia sinne, missä keskittyminen herpaantuu.
Uskoa ihmisyyteen sinne, missä katseet ja huokaukset ovat pitkiä.
Hyväksyntää niille, jotka yrittävät, mutta eivät pysty ja armahdusta niille, jotka eivät jaksa yrittää.
Pelastusta sinne, missä kouluruoka on päivän ainoa ateria.
Kiitosta niille, joille ei jaeta hymypatsaita tai kymppejä.
Luottamusta sinne, missä vanhemmat tuntevat epätoivoa.
Voimia sinne, missä raskain sydämin lähdetään aamuisin kouluun.
Varjelusta sinne, missä lapsi kompastelee kohti aikuisuutta.
- Hilkka Tolonen
Blogin on kirjoittanut
Anna-Mari Back,
MiBin viestintäkoordinaattori
&
Ykkösluokkalaisen ylpeääkin ylpeämpi äiti, joka ilolla seuraa lapsensa kompastelua kohti aikuisuutta,
toivottaen suuresti tsemppiä jokaiseen kotiin uusien alkujen äärelle!
Mothers in Business on verkosto äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.
