Jokainen lapsi tuo mukanaan tähän maailmaan jotain sellaista, jolle ei ole olemassa sanoja vielä, mutta lauseet muodostuvat elämän myötä.
-tuntematon
Tämän tekstin löysin työkavereiden kortista jäädessäni äitiysvapaalle huhtikuussa 2020. Olin tuolloin myös hiljattain aloittanut opinnot ylemmän ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen parissa. Äitiyslomalleni vipinää toivat opintojen lisäksi 2- ja 4-vuotiaat lapset. Sain toukokuussa 2020 kolmannen suloisen tytön. Kuten jo mainitsin, äitiysvapaani aikana olen kuluttanut myös koulun penkkiä. Tai, eihän se tänä maailmanaikana mikään koulunpenkki ole, vaan meidän oma vierashuoneemme, jossa rustailen tehtäviä ja kuuntelen luentoja (ja yhden tentin kirjoitin ulkovarastossa, koska se oli ainoa rauhaisa paikka sillä hetkellä).
Olen opinnoissani hyvässä vauhdissa, puoliväli lähenee tehtävä tehtävältä. Tämä blogiteksti on osa viestinnän kurssin kokonaisuutta. Nostan esiin omia ajatuksiani opintojen ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Vaikka lapset ja heidän kanssaan touhuilut ovat ihania, opinnot tuovat pikkulapsiperheen arkeen sopivaa vastapainoa, aikuiskontakteja ja uudenlaisia haasteita. Tämä on minun oma juttuni, harrastus tavallaan. Halusin lähteä opiskelemaan, vaikka tiesin että eihän se helpoin tie ole.
Miksi?
Haluan ylläpitää ja kehittää ammattitaitoni. Näin voin seistä selkä suorana työelämän vaatimusten edessä. Minua opinnoissani eteenpäin ajaa kokemukset ja tieto siitä, että sosiaali- ja terveysala toimii kantokykynsä äärirajoilla. Uskon, että asialle on tehtävä jotain, ja kukas muu sen tekisi kuin minä. Noh, ei nyt sentään. En tietysti usko (ainakaan joka hetki), että koko alaa voisin pelastaa. Opintojen myötä toivon, että olen mukana tuomassa ratkaisuja siihen, miten sosiaali- ja terveyspalveluita voidaan tuottaa kustannustehokkaasti. Niin, että on varaa hoitaa kaikki, jotka apua tarvitsevat. Alan haasteet ja kehittymisen halu motivoivat minua kurssi kurssilta jatkamaan. Vaikka tulevaisuudesta en tiedä, on mukava ajoittain haaveilla mitä kaikkea koulutus voi uraani ajatellen mahdollistaa.
Miten?
Korkea motivaatio on vuoria siirtävä voima. Asenne vaikuttaa myös, positiivisuuden ylläpitäminen ei ole aina helppoa mutta se kannattaa! Opinnot ja pikkulapsiperheen arjen yhteensovittaminen on vaatinut paljon priorisointia ja organisointia. Se, että olen saanut opiskella, on vaikuttanut meidän perheemme kaikkiin jäseniin ja on lähipiirikin saanut osansa.
Jo opintoihin hakeutuessani olimme käyneet asiasta keskustelua puolisoni kanssa. Pohdimme yhdessä, mitä opiskeluni ottaa ja antaa. Halusimme uskoa, että se antaa enemmän kuin ottaa. Päätimme yhdessä, että kestämme myös tulevat haasteet. Puolisoni onkin ollut tärkeä tuki opintojen aikana ja hänen toiminnastaan antaisin kiitettävän arvosanan. Jos joitain vinkkejä saisin antaa, niin ensimmäinen olisi kyllä se, että pohtii mihin ryhtyy. Antaakohan se enemmän kuin ottaa?
Toinen tärkeä asia opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on itsensä tunteminen. Sen merkitystä en voi liiaksi korostaa ja silti se voi jäädä liian vähälle huomiolle. Olen paljon reflektoinut itseäni - omaa tapaani olla, työskennellä ja voida hyvin. Tiedän myös mitkä ovat ne asiat, jotka ovat minulle hankalia ja vievät voimiani. Kun tietää, mistä voimaantuu ja mikä vie voimia, on mahdollisuus tasapanoilla näiden välillä. Joskus se onnistuu paremmin ja joskus käy arviointivirheitä, sellaista se on. Yrittää parhaansa ja se riittää kyllä.
Kolmas vinkki koskee apua, sen pyytämistä ja vastaanottamista. Avunpyytäminen ei ole aina helppoa. Voi olla hankala myöntää, ettei pärjää ja muiden puoleen kääntyminen voi nostaa esiin häpeän tunteita. Armollisuudesta itseään kohtaan muistuttaisin, avun pyytäminen on ok. Minun opintojeni etenemisen mahdollistaa lähipiirini useat henkilöt. Myös päiväkodin rooli on tärkeä osa kokonaisuutta. Jos ei ole näin äärimmäisen onnekas tilanne kuin minulla, voi apua saada eri väyliä pitkin. Pääasia, että pyytää avun ennen kuin voimat loppuvat siinä määrin, ettet enää jaksa hakea apua.
Vielä lopuksi vinkkaan, että asioiden aikatauluttaminen ja suunnittelu helpottavat arkea. Myös inhimillisille tekijöille kannattaa antaa tilaa. Itse pyrin tekemään tehtävät hyvissä ajoin ennen deadlinea. Jätän oman tehtävän palautuksen ja viimeisen palautuspäivän välille mielellään muutaman viikon puskurin. Silloin ripuli, kuumetauti, kihomato tai mikä tahansa minua vaativa tilanne saa sille vaaditun ajan. Haluan olla äiti silloin kun sitä eniten tarvitaan ja silloin koulun pitää voida odottaa. Myös hyvistä hetkistä kannattaa nauttia täysin siemauksin, sen tämä ainainen yhteensovittaminen kyllä opettaa!
Perheen ja opiskelun yhteensovittaminen siis onnistuu, mutta ei se ilmaiseksi tule, niin kuin ei moni muukaan asia. Itse en vielä tiedä, mitä kaikkea opiskelu työelämääni ajatellen tuo mukanaan. Tähän mennessä se on tuonut paljon uutta tietoa ja olen saanut tutkailla työelämää kehittämisen ja johtamisen tulokulmasta. Perheen ja työn sujuva yhdistyminen on minulle tärkeää. Haluan tulevaisuudessa olla vaikuttamassa siihen, että työrintamilla perhe sen tarpeineen kulkee luontaisesti työelämän kyljessä. Se ei saa viedä mahdollisuuksia työelämässä, koska kyllä me äidit olemme aikamoisia tehopakkauksia, kun sille päälle satumme!
Aurinkoista kevättä kaikille toivottaen
Niina Harju
Blogin kirjoittaja Niina Harju on vuonna 2011 sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi valmistunut sote-alan moniosaaja. Tällä hetkellä Niina on opintovapaalla työstään nuorten mielenterveyspalveluissa ja opiskelee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan kehittämistä ja johtamista. Ylemmän AMK-tutkinnon kautta tähtäimessä ovat uudet työllistymis- ja vaikuttamismahdollisuudet. Niina on tuore MiBin jäsen.
Kuvat: Niina Harju
Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Tavoitteenamme on tasa-arvo ja naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.
