Lopetin piilotyöpaikoista puhumisen ja haastan sinutkin mukaan

Kun asiaa tarkemmin miettii, eikö olekin hassua että puhumme Suomessa “avoimista työpaikoista” ja “piilotyöpaikoista”? Yritin hiljattain selittää asiaa Suomeen muualta muuttaneelle ammattilaiselle ja hän hämmentyi sanastostamme.

“Hidden jobs, that’s really what you call them? I’ve only ever found hidden jobs”, hän totesi.

Kun olemme valinneet tällaisen sanan kuvaamaan kaikkia muita kuin ilmoitettuja työpaikkoja, ei ole ihme että työnhaku tuntuu usein lannistavalta ja piilotyöpaikat kuulostavat sadulta, jolla ei ole totuuspohjaa. Sanoilla on iso vaikutus siihen miten hahmotamme todellisuutta – oikeastaan sanat rakentavat todellisuutta, eivät ainoastaan kuvaile sitä.

Monissa työnhaun oppaissa on puhuttu jopa avoimista työmarkkinoista ja piilotyömarkkinoista, mikä saa jaon kuulostamaan vieläkin masentavammalta. Ihanko totta haluamme kertoa aina vain uusille työelämään siirtyville sukupolville että avoimia ovat vain ne paikat, jotka ilmoitetaan pitkällisen prosessin päätteeksi ja joihin tulee satoja hakemuksia? Onko suurin ero näiden kahden työpaikan arkkityypin välillä tosiaan avoimuus verrattuna piilottamiseen? Kumouksessa haluamme auttaa sinua hahmottamaan työmarkkinat totuudenmukaisemmin, koska käsityksesi työmarkkinoista vaikuttaa suoraan siihen miten haet töitä. Tämä ei tarkoita, että väitän työmarkkinoiden ongelmien katoavan jos päivitämme sanoja, mutta ainakin voimme lopettaa ongelmien vahvistamisen sanavalinnoillamme.

Ehdotan tilalle uusia käsitteitä, jotka kuvaavat mielestäni paljon paremmin todellista tilannetta. Vuonna 2017 puhutaan siis ilmoitustyöpaikoista ja tarvetyöpaikoista:

Ilmoitustyöpaikka (vanha “avoin työpaikka”): työpaikka, jonka avoinna olemisesta on ilmoitettu julkisesti

Tarvetyöpaikka (vanha “piilotyöpaikka”): työpaikka, jossa tarve uuden henkilön palkkaamisesta on jo ajatuksen tasolla itämässä, mutta asialle ei ole vielä ehditty tehdä mitään, tehtävänkuva ei ole vielä muotoutunut ilmoitukseksi tai työpaikassa pohditaan löytyisikö uusi työkaveri ilman työlästä hakemusvyöryä.

Tarvetyöpaikka siis vaatii sinua ottamaan ensimmäisen askeleen, mutta ei ole sen enempää piilossa kuin ilmoitustyöpaikkakaan, ja sellaiseen hakiessasi sinun on helpompi erottua massasta.

Sekä ilmoitustyöpaikkoja että tarvetyöpaikkoja kannattaa hakea, mutta kokemukseni mukaan suomalaiset työnhakijat painottavat edelleen liikaa ilmoitustyöpaikkojen hakemista työnhaussaan. Ilmoitustyöpaikkoihin on tunkua, koska muutkin työnhakijat suosivat samaa työnhakustrategiaa. Tähän voi olla monta syytä, jokainen niistä täysin inhimillisiä:

1. TE-toimisto vaatii hakemaan avoimia työpaikkoja, joten niitä haetaan

2. Työttömänä työnhakijana arkeen voi olla haastavaa saada rytmiä, ja tilanteeseen auttaa kun voi kertoa itselleen tehneensä kaikkensa ja yrittäneensä saada töitä. Tässä tilanteessa ilmoitustyöpaikkoihin vastaaminen voi tuntua konkreettisemmalta tekemiseltä: kukaan ei voi väittää etten olisi yrittänyt, kun olen lähettänyt 150 hakemusta! Tässä käy helposti niin, että työnhakija ei ehdi pysähtyä miettimään onko valittu työnhaun strategia hänelle oikea ja tuottaako se toivottuja tuloksia.

3. Uusia kiinnostavia ilmoituksia ilmaantuu päivittäin, ja päivät täyttyvät ilmoitustyöpaikkoja selaillessa ja pienillä muutoksilla höystettyjä hakemuksia lähettäessä. Tuntuu liian isolta riskiltä jättää ilmoitukseen reagoimatta: entä jos nyt kuitenkin tärppäisi?

4. Jos töissä tällä hetkellä oleva haaveilee syystä tai toisesta uusista haasteista, työpaikkailmoitukset tarjoavat mielenkiintoisen kurkistusikkunan muihin mahdollisuuksiin. Voi tuntua liian isolta askeleelta kontaktoida uutta työnantajaa vanhan työsuhteen ollessa vielä voimassa, ilman varmuutta siitä haluaako työpaikkaa ylipäätänsä vaihtaa.

Kaikki yllä mainitut syyt ovat yleisiä tekijöitä, jotka ohjaavat meitä lukemaan työpaikkailmoituksia. Muitakin tapoja hakea töitä voidaan harkita, mutta niille omistetaan yleensä korkeintaan 10-20% työnhakuun käytettävästä ajasta.

Tarvetyöpaikkojen hakemiselle kannattaisi kuitenkin omistaa vähintään puolet (jos minä saan päättää, enemmänkin) työnhakuun käytämästään ajasta. Niihin hakiessasi sinun on helpompi erottua massasta, keskittää työnhaku juuri sinua kiinnostaviin organisaatioihin ja olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Kirjoittaja Minna Rantama (VTM) on työnhakusparraaja yrityksessään Kumous – Uusi Työnhaku. Blogiteksti on julkaistu alunperin Kumouksen blogissa. Ilmoittaudu 5.5. klo 10 alkaen MiBin tapahtumaan, joka pidetään 12.5. Sello-salissa Espoossa. Tapahtuman nimi on ”Piilotyöpaikoista tarvetyöpaikkoihin – askeleet uudenlaiseen työnhakuun”. Minna Rantama tulee jakamaan parhaat vinkit jotka on suunnattu erityisesti korkeakoulutetuille generalisteille mutta ovat hyödyllisiä kaikille työnhakua suunnitteleville.

Täydellinen uraäitiys

Jos naisen elämä oli haastavaa työn ja äitiyden yhdistämistä Minna Canthin aikaan niin on se sitä edelleen. Jos saa lapsia nuorena, niin päivitellään uran menetystä. Jos äitiydyt myöhemmällä iällä, niin on kuullut vuosikausia itsekkyydestään ja urakeskeisyydestään. Sitten tulevat paineet ympäriltä oman äitiyden suorittamisesta. Vai tulevatko ne kuitenkin itseltä? Uraäidit pyrkivät kaikessa täydellisyyteen.  Kehittyminen töissä, deadlineissa pysyminen, saumaton arjen pyörittäminen kotona. Pysähtymätön kalenteriralli. Meillä on niin vankkumaton usko tekemiseemme, kaiken pystyvyyteen, että unohdamme välillä huolehtia itsestämme.

Äitiys ja ura on jatkuvaa tasapainoilua. Täytyy vaan löytää itselle ominaisin tie ja tapa. Mutta pitää muistaa myös pysähtyä.

Työ on itseisarvo, jonka ympärille helposti rakennetaan koko identiteetti. Nyt yli neljäkymppisenä ajattelen jo hieman toisin.

Omaa ajatteluani muutti ensimmäisen kerran esikoiseni syntymä lähes seitsemän vuotta sitten.

Silloin en vielä uskaltanut jättäytyä jälkeen urastani vaan painelin töihin heti tyttäreni yksivuotissyntymäpäivän jälkeen. Toisen lapsen kohdalla uskaltauduin jäämään kotiin jo kahdeksi vuodeksi. Ja sitten vuoden työssäolon jälkeen vuoden opintovapaalle. Sitten en ennättänytkään olla töissä kuin reilu puoli vuotta, kun työt loppuivat.

Mitä harmittelin eniten? Sitä, että aina kotona ollessani pohdin, että kuinkahan minun käy.

Onko enää positiota tai koko työpaikkaa olemassakaan. Enkä osannut täysillä nauttia kotonaolosta. Silloin ei ollut MIBiä ja Kuopion ryhmää, josta olisi saanut vertaistukea ja uskoa kokopäiväisen äitiyden jälkeiseen työelämään.

SUPERÄITIYS

Turhaan ei korosteta hetkessä elämistä. Allekirjoitan sen. Kun uraäiti on töissä, on tärkeää keskittyä siihen, vaikka huoli lapsen päivähoidossa pärjäämisestä olisikin päällimmäisenä. Siellä on ammattitaitoiset ihmiset huolehtimassa jälkikasvusta. Kun sitten sinulla on mahdollisuus olla kotona, keskity siihen. Ole läsnä.

Työ on tärkeää mutta tärkeämpää on olla esimerkkinä lapsilleen. Esimerkkinä yhdessäolosta, läheisyydestä, välittömästä vuorovaikutuksesta.

Vaikka me äidit olemmekin melkoisia multitaskaajia: logistiikkapäälliköitä, projektisuunnittelijoita ja kalentereiden hallintojohtajia, niin ei pidä piiskata itseään, kun jotain tässä pakassa unohtuu. Toivon, että se tulee kaikille joskus, jotta emme kuvittelisi olevamme yli-ihmisiä tai superäitejä. Riittävän hyvä riittää. Omanlainen äiti. Vaikka kuinka äidit huolehtivat lapsen välikausivaatteista jo keskellä kolmenkymmenen asteen pakkasia, niin silti päiväkodista joskus kerrotaan, että lapsellanne on kaksi numeroa liian pienet kumikengät. Mutta ei lastentarhaopettaja edelleenkään pidä sinua huonona äitinä. Tai jos töissä toimintasuunnitelman jättö jää deadlinia edeltävälle yölle. Jotkut tekevät kaikki aina viime tipassa, vaikkei se sinun toimintatapaasi kuuluisikaan.  Mahtavintahan olisi, jos esimies tai työnantaja olisi perhekeskeinen ja ymmärtäisi näiden haasteellisten roolien yhdistämisen.

Jos on intoa ja voimaa olla mukana urasuunnitelmissaan, niin MIB antaa hienon tuen ja mahdollisuuden kehittää itseään myös kotonaoloaikana.

Aina on mahdollisuus oppia jotain uutta. Tämän hetkinen elämäntilanteenikin on oppi jostain. En tosin vielä tiedä mistä mutta sekin vielä tarkentuu. Itse uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoitus. Löytääkseni uuden polun oli edellisen päätyttävä. Nyt opiskelen ja etsin uutta uraa. Tiedän, etten osaa olla kokoaikainen kotiäiti, vaikka urani ohella olenkin kokoaikainen äiti.

Kirjoittaja Minna Huttunen, on tehnyt pitkän uran myynnissä ja markkinoinnissa ja perehtyy intohimonsa, viestinnän ja kirjoittamisen maailmaan. Hänellä on 4- ja 6-vuotiaat tyttäret. Minna juo aamukahvinsa aina samasta mukista, rakastaa punssikarkkeja ja lakritsaa sekä jaksaa taivastella kotinsa epäjärjestystä, jotka ovat lähinnä lasten rakentamia majoja ja Barbie-kaupunkeja.

100 tasa-arvotekoa: MiB rohkaisee tyttöjä teknisille ammattipoluille

Valtakunnallinen uraäitien verkosto MiB ry haluaa olla mukana rohkaisemassa tyttöjä valitsemaan ammattinsa ja koulutusalansa siten, ettei valinta ole riippuvainen kulttuurisista oletuksista ja odotuksista. Jo lukion ainevalinnoissa tytöt valitsevat opintoja siten, että heillä teknis-matemaattiset valinnat ovat poikia vähäisempiä. Tyttöjen osuus myös myöhemmin STEM-aineiden (Science, Technology, Engineering, Mathematics) koulutuksessa on alle neljännes alojen opiskelijoista.

MiB ry tulee syksyn 2017 aikana vierailemaan toimintapaikkakunnillaan kouluissa kertomassa inspiroivasti ja rohkaisevasti teknisten alojen opinto- ja urapoluista. Yhteistyöhön haastetaan mukaan toimintapaikkakuntien kouluja. Kohderyhmänä erityisesti 9.-luokkalaiset. MiB ry toimii tällä hetkellä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Vaasassa, Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä.

Bongaa tämä ja muut tasa-arvoteot alkuperäislähteestä: http://tasaarvo100.fi/100-tasa-arvotekoa/teot/

Opi hallitsemaan ääntäsi

Pidin lyhyen äänenkäytön koulutuksen otsikon teemalla Tampereen MiB:n jäsenille viime vuoden lopulla. Koulutuksen aikoihin kuopus oli juuri täyttänyt kolme kuukautta. Tässä välissä, kun kirjoittaminen on vähän venähtänyt, hän on oppinut hihkumaan ja nauramaan, syömään kiinteitä ruokia, istumaan ilman tukea ja liikkumaan lattialla jo sen verran, että leikkimatto on käynyt tarpeettomaksi. Mietin, mitä itse olen tuossa ajassa ehtinyt oppia.

Ja että olisipa mahtavaa, jos aikuisenakin omaksuisin jatkuvasti noin paljon uusia asioita ja taitoja.

Kun aloin opiskella puhetekniikkaa ja vokologiaa vuonna 2006, äänessäni ei ollut erityisemmin mitään vikaa. Eräs harrastajanäyttelijäkaverini oli jopa kehunut ääntäni hänen mielestään miellyttäväksi. Muistan kuitenkin kuunnelleeni viimeisenä opiskeluvuotena ensimmäisen vuoden lukuäänityksiäni lievän hämmennyksen ja nolostuksen vallassa. Ääneni oli tuolloin ollut melko kireä ja lauseiden loput päättyivät hyvin usein narinaan. Huutoääni nousi vääjäämättä liian korkealle ja kurkku kiristyi entisestään. Edistystä oli kuitenkin viidessä vuodessa tapahtunut. Viimeisen vuoden äänityksistä sain hyvää palautetta ja kuulin eron selvästi itsekin. Ääneni oli rennompi ja vapautuneempi, sitä oli miellyttävä kuunnella. Olin myös oppinut nauttimaan omasta äänestäni ja äänenkäytöstäni. Tätä voisi sanoa jo suureksi harppaukseksi, jos vertaa tilannetta siihen, kun yläasteella ja lukiossa tuskin uskalsin avata suutani, koska en tiennyt tulisiko ilmoille narinaa, köhinää, pihinää vai ihan oikeaa ääntä.

Ääneni oli rennompi ja vapautuneempi, sitä oli miellyttävä kuunnella. Olin myös oppinut nauttimaan omasta äänestäni ja äänenkäytöstäni.

Olemme alkaneet opetella tietynlaista tapaa käyttää puhe-elimistöämme puheen ja äänen muodostamiseen jo siitä saakka, kun ensimmäisiä kertoja alamme jokellella ja hihkua. Puhetekniikka on siis pääasiassa opittu asia ja tästä syystä myös muokattavissa, jos niin haluamme.

Niin kuin kaikessa uuden opettelussa, myös puhetekniikan ja äänenkäytön opiskelussa ehkä tärkeintä on oma motivaatio, sekä työn tekeminen edistymisen eteen.

Puhuimme koulutuksessa siitä, miten teemme jatkuvasti havaintoja ja tulkintoja toistemme äänistä enemmän tai vähemmän tiedostamatta. Voimme ehkä päätellä jotain puhujan temperamentista, havaitsemme esimerkiksi väsymyksen tai sairauden tai aavistelemme toisen tunnetilaa. Jos tarkastellaan jo luonnossa esiintyviä frekvenssikoodeja, matala ja tumma ääni tulkitaan usein vakuuttavaksi tai uhkaavaksi kun taas korkea ja heleä ääni enemmänkin pelkoa ja hätää ilmaisevaksi. Korkea ääni voidaan jossain tapauksissa tulkita myös ystävällisyytenä. Tutkimuksissa esimerkiksi puristeinen äänentuotto on mielletty usein negatiivisena ja vihaisena kun taas normaali tai huokoinen äänentuotto enemmän positiivisena. Jo pieni lapsi, joka ei ymmärrä sanoja, tietää mitä hänen hoitajansa yrittävät viestittää tämän puhetavan ja äänenkäytön perusteella. Uskomme nonverbaaliin viestiin ensisijaisesti myös kasvettuamme aikuisiksi.

Tutkimuksissa on myös todettu, että puheääni voi vaikuttaa jopa uralla etenemiseen. Oikeastaan voikin siis olla tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen miten sanotaan, kuin mitä sanotaan.

Hyvä puheääni on monen tekijän summa. Tärkeässä osassa on hengitys. Puheen kannalta optimaalisin hengitystapa on syvähengitys ja usein ongelmia äänenkäytössä tulee, jos hengitetään vain pinnallisesti keuhkojen yläosalla. Myös sillä, miten kehoa käytetään, on merkitystä. Hyvää ryhtiä voidaan hakea esimerkiksi mielikuvilla siitä, että selkä on pitkä ja niska selän jatkeena. Pään asento tulisi olla suorassa kehoon nähden, ettei kaulan kiertymisestä tule ylimääräisiä jännityksiä kurkunpäälle. Kehon tulisi olla myös riittävän rento ja vapaa liiallisista jännityksistä. Hyvä äänenlaatu, joka takaa äänen kestävyyden ja soivuuden, mahdollistuu aktiivisen, mutta rennon kurkunpään toiminnan avulla. Äänessä tulisi olla voimaa, mutta liiallista kireyttä tulisi välttää. Artikulaatiolla on merkitystä puheen selkeyden kannalta. Suun avaaminen riittävän isoksi, leuan rentous ja aktiiviset artikulaatiolihakset saavat aikaan selkeän puheen ja lisäävät myös äänen soivuutta. Kaikkia näitä osa-alueita voidaan harjoitella äänenkäytön koulutuksen avulla.

Jokaisella on mahdollisuus halutessaan kehittää puheääntään paremmin soivaksi, kestävämmäksi ja toimivammaksi.

Jos motivaatiosi äänesi harjoittamiseen heräsi, löydät lisää tietoa esimerkiksi blogistani, jossa kirjoitan monesta äänenkäyttöön liittyvästä aiheesta ja josta löytyy myös harjoituksia äänen kehittämiseen. Mikäli taas epäilet kurkunpäässäsi patologista vaivaa tai esimerkiksi äänesi on ollut käheä yli kaksi viikkoa, suosittelen hankkiutumaan ensimmäiseksi tutkimuksiin korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille tai foniatrille.

Mukavaa kevättä kaikille!

Kirjoittaja Johanna Leskelä on yrittäjä, FM vokologi ja tradenomi sekä kahden lapsen äiti, joka on tällä hetkellä vanhempainvapaalla, tekee silloin tällöin myös vapaalta käsin kouluttajan keikkoja ja on juuri aloittanut Tampereella MiB aktiivina.

"Perhetaustaa ei kannata salata työhaastattelussa – työnantajan pitää nähdä se hyvänä asiana"

Tällä kertaa MiBin blogissa uratarina, jota varten Jenniä haastatteli Reeta Vilhu.

Jenni Kotakorpi on 34-vuotias diplomi-insinööri, joka työskentelee esimiesasemassa monikansallisen teollisuusyrityksen hankintaosastolla. Jennin työhön kuuluu paljon matkustamista. Perheessä lapsen hoito on jakautunut tasaisesti äidin ja isän kesken. Isällä ja pojalla on keskenään erinomainen suhde, ja he ovat tottuneet pärjäämään myös kahdestaan äidin ollessa työmatkoilla.

”Matkustaminen kuuluu työnkuvaan. Pystyn kuitenkin jonkin verran vaikuttamaan aikatauluhin ja suunnittelemaan matkat ajankäytön ja tapaamisten kannalta mahdollisimman tehokkaiksi. Ilta-ajan hyödynnän liikuntaan ja lukemiseen, kotiin olen yhteydessä Skype-puheluin. Jos lyhyelle aikavälille kertyy paljon matkoja, saattaa poikamme aluksi kiukutella poissaoloani. Kelpuuttaa esimerkiksi vain isän iltapalaseuraksi, ja pahaltahan se tuntuu. Nämä menevät onneksi päivässä ohi”, Kotakorpi kertoo.

Äitiys ja ura on hyvä juttu

”Työhaastattelussa pitää kertoa perhetausta. Olisi älytöntä ajatella, että sellainen asia tulisi jättää sanomatta tai sen esiintuloa tulisi jotenkin varoa. Kun on vastuussa pienistä lapsista, työhön käytettävissä oleva aika käytetään tehokkaasti. Ei ole aikaa pitää pitkiä kahvitaukoja tai vilkuilla jatkuvasti Facebookia”, Kotakorpi miettii.

Miesvaltainen VS. naisvaltainen organisaatio

”Kyllä se vaatii jonkin verran, että saa arvostuksen, pitää luottaa itseensä ja omaan osaamiseensa”, Kotakorpi kertoo työnteosta miesvaltaisella alalla. ”Alussa sitä joutuu tekemään enemmän töitä ja ansaitsemaan oman paikkansa”, Kotakorpi arvioi. Hän viihtyy kuitenkin itse hyvin miesvaltaisella alalla. ”Viihdyn paremmin tasavertaisissa tai miesvaltaisissa organisaatioissa. Usein asiat on helpompi käsitellä. Ei ole ryhmittymiä, puhutaan asioista rehdisti, ollaan suoraviivaisia. Voi keskustella suoraan, jos joku harmittaa.”

Työ ei ole sidottu aikaan tai paikkaan

Jenni asuu Helsingissä aviomiehen, 2,5-vuotiaan pojan sekä ison metsästyskoiran kanssa. Nyt pääsiäisen jälkeen perheeseen odotetaan syntyväksi pikkuveljeä.

”Toivon, että lapsen ollessa noin kuukauden ikäinen, pystyn jo hoitamaan muutamia Skype-palavereita kuukaudessa. Muuten olemme sopineet, että voin oman jaksamiseni mukaan tehdä syksyllä projekteja, jotka eivät ole aikaan tai paikkaan sidottuja. Teen enemmän kehitysprojekteja, joiden tulee olla valmiita tämän vuoden aikana, esimerkiksi.”

Kotakorven mielestä on ollut erittäin hyvä kädenojennus työnantajan puolelta tarjota hänelle etätyömahdollisuutta. Teen vaihtelevasti töitä yrityksen eri toimipisteillä ja kotoa. Sen enempää työ kuin työaikakaan ei ole tarkkaan sidottu tiettyyn aikaan ja paikkaan, vaan pystyn puhumaan puheluita autossa siirtyessäni paikasta toiseen, ja vastailen kotona sähköposteihin illalla poikani mentyä nukkumaan. Yhteisestä ilta-ajasta en tingi, vaan keskityn olemaan perheen kanssa lapsen vielä ollessa hereillä.”

”Miespuolisella esimiehelläni itsellään on kaksi pientä lasta, ja hän ymmärtää näkökulmani. Hän ei ole ikinä kyseenalaistanut, jos joudun lähtemään aikaisemmin hakemaan päiväkodista lastani tai viettämään päivän kotona sairasta lastan hoitaen, vaan minun vuokseni on joustettu paljon.

Haluaisin kannustaa kaikkia äitejä toteuttamaan unelmansa mielenkiintoisesta työurasta ja ottamaan rohkeasti erilaisia haasteita vastaan. Nykytekniikka mahdollistaa niin erilaiset mahdollisuudet työntekoon kuin edes 10 vuotta sitten. Työaika käsitteenä on jo vahvasti muuttumassa, ja se antaa mahdollisuudet myös äideille luoda uraa. Äitikin voi tehdä tehokkaasti töitä ja silti hakea lapset ajoissa hoidosta, olla 100% läsnä arjessa ja jättää aikaa myös itselle, mikä on jaksamisen kannalta äärimmäisen tärkeä, mutta niin helposti unohtuva asia.”